8.5 Puuston terveydestä huolehditaan

8.5 Puuston terveydestä huolehditaan

8.5.1 Kuusenjuurikäävän (Heterobasidion parviporum) ja männynjuurikäävän (Heterobasidion annosum) leviämistä estetään puunkorjuussa. Juurikäävän torjunnassa käytetään käyttäjille ja ympäristölle turvallisia menetelmiä. (45) Puunkorjuussa vältetään kasvamaan jäävän puuston vahingoittamista sekä puuston kasvuolosuhteita heikentäviä maastovaurioita. 

Puutavaran varastoinnissa huolehditaan hyönteistuhojen torjunnasta. 

Toimitaan riistavahinkojen ehkäisemiseksi.

Indikaattorit

Juurikäävän torjunnassa ja puutavaran varastoinnissa noudatetaan metsätuhojen torjunnasta säädettyä lakia (1087/2013). Toimivaltainen viranomainen ei ole päätöksellään asettanut lain 24 §:n mukaisia uhkasakkoja tai uhkia eikä antanut 25 §:n mukaisia tuomioita, jotka liittyvät metsätuhojen torjunnasta annetun lain säännösten rikkomiseen.

Kasvatushakkuissa vaurioituneiden puiden keskimääräinen osuus on enintään viisi prosenttia kasvamaan jätetyistä kasvatuskelpoisista puista. 

Kivennäismaiden (46) kasvatushakkuissa metsäkoneiden aiheuttamien ajourapainumien keskimääräinen osuus on enintään viisi prosenttia ajourien pituudesta. Ajourapainumien ja vaurioituneiden puiden osuus lasketaan vuosittain viiden edellisen vuoden korjuujäljen tarkastustulosten liukuvana keskiarvona. (47), (48)

Työn tiaajalla (49) on suositukset hakkuutyötä haittaavan ja puustovaurioille altistavan alikasvoksen raivauksesta ennen hakkuuta.

Metsäorganisaatiot (7) ja metsästysorganisaatiot (50) tekevät yhteistyötä riistavahinkojen ehkäisemiseksi.

Määritelmät

(45) Käyttäjille ja ympäristölle turvallisia menetelmiä ovat havupuukantojen käsittely harmaaorvakka- tai urealiuoksella.

(46) Hakkuukohteet jaetaan kivennäis- ja turvemaiden kohteisiin. Kivennäismaaksi katsotaan kasvupaikka, jossa turvekerroksen paksuus on alle 30 cm.

(47) Kasvatushakkuut, vaurioitunut puu, kasvatuskelpoinen puu ja ajourapainuma sekä muut korjuujäljen mittaamisessa käytetyt termit on määritelty metsälaissa (1092/1996) ja valtioneuvoston asetuksessa metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä (1308/2013). Korjuujäljen tarkastusmenettelyn tulee olla vertailukelpoinen Suomen metsäkeskuksen ylläpitämän maastotarkastusohjeen kanssa.

(48) Korjuujäljen tarkastukset tuottavat omat puustovaurio- ja ajourapainumaprosentit tasa- ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuille. Kriteerin tarkoittama puustovaurioiden ja ajourapainumien osuus lasketaan vuosittain sertifiointialueella tehtyjen tasa- ja eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatushakkuiden kokonaispintaaloilla painotettuna keskiarvona.

(49) Tilaajalla tarkoitetaan luonnollista tai juridista henkilöä, joka urakointipalvelun ostajana ja työn teettäjänä tekee urakointisopimuksen ja jolle työntulos luovutetaan.

(50) Metsästysorganisaatioilla tarkoitetaan Riistanhoitoyhdistyksiä, Suomen riistakeskusta sekä Suomen Metsästäjäliittoa.

Vaatimus koskee erityisesti seuraavaa toimintaa:

Kasvatus- ja uudishakkuut