Kasvatus- ja uudishakkuut
Kasvatus- ja uudishakkuut
Kasvatushakkuulla tarkoitetaan ennen uudistushakkuuta metsässä tehtäviä erilaisia hakkuutoimenpiteille sisältäen esimerkiksi harvennushakkuun, väljennyshakkuun ja ylispuiden poiston. Näistä eniten tehdään harvennushakkuita.
Kasvatushakkuiden tarkoitus on parantaa puuston elinvoimaa ja laatua sekä nopeuttaa puuston järeytymistä. Hakkuilla voidaan vaikuttaa puuston tiheyteen, puulajisuhteisiin ja arvokehitykseen poistamalla metsiköstä puita valitun harvennustavan mukaisesti. Kasvatushakkuut tuottavat metsänomistajalle välittömiä puunmyyntituloja, sekä parantaa tulevien hakkuiden puunmyyntituloja. Kasvatushakkuilla voidaan myös parantaa puuston laatua keskittämällä puuston kasvu laadultaan parhaisiin puulajeihin ja yksilöihin.
Uudistushakkuussa korjataan talteen nykyisen puusukupolven tuottamaa puuta ja valmistellaan samalla uuden puusukupolven syntyä. Tasaikäisrakenteisessa metsässä uudishakkuutapoja ovat avo-, siemenpuu,-suojuspuu- ja kaistalehakkuu.
Uudistushakkuu vaikuttaa voimakkaasti metsäympäristöön sekä maisemaan. Vaikutuksia voidaan lieventää rajaamalla hakkuuala maaston muotoja myötäillen tai jättämällä säästöpuuryhmiä, lahopuustoa ja sekä suojakaistoja vesistöjen ja pienvesien rannoille, kuten PEFC-vaatimuksissa vaaditaankin.
Vaatimus 8.2 Energiapuuta korjataan kestävästi
Energiapuun kestävä korjuu tulee toteuttaa kohteen ominaisuudet huomioiden. Tällä tarkoitetaan, että korjattaessa energiapuuta otetaan huomioon hakkuualan puuntuotoskyky ja monimuotoisuus sekä vesiensuojeluun liittyvät näkökohdat.
Kokopuuta ei kerätä energiaksi kuivahkoja kankaita karummilta kohteilta. Tällä pyritään välttämään ravinne-epätasapaino sekä kasvutappioiden syntyminen kohteilla, jotka saattavat kärsiä jo ennestään ravinnepuutoksista. Hakkuiden yhteydessä metsään jäävät ravinnepitoiset neulaset ja lehtipuiden lehdet turvaavat maaston ravinteikkuutta karummilla kohteilla.
PEFC-vaatimuksen mukaan uudishakkuualoille on jätettävä korjaamatonta biomassaa niin, että latvusmassaa jää mahdollisimman tasaisesti noin 30 %, ja säästökantoja jätetään 25kpl/ha ja savi- ja silttimailla vähintään 50kpl/ha. Lisäksi korjaamatta jätetään aiemmissa hakkuissa jääneet kannot sekä alle 15 cm paksut kannot. Juurikäävän saastuttamilta alueilta kaikki havupuun kannot voidaan korjata.
Vaatimus 8.5 Puuston terveydestä huolehditaan
Erilaisen elolliset tuhonaiheuttajat, kuten sienitaudit, hyönteiset ja nisäkkäät aiheuttavat Suomessa vuosittain puuntuotannolle merkittäviä taloudellisia vahinkoja. Elottomista tuhonaiheuttajista tuuli- ja lumituhot ovat merkittävimmät. Tuhojen torjunta perustuukin ensisijaisesti niiden ennaltaehkäisyyn. Esimerkiksi tuuli- ja lumituhoja voidaan ennaltaehkäistä hoitamalla taimikot ja nuoret metsät ajoissa, sekä välttää voimakkaita hakkuita tuhoille alttiilla alueilla ja varttuneiden kasvatusmetsien reunoilla.
PEFC-vaatimuksen sekä metsätuhojen torjunnasta säädettyjen lakien mukaisesti kuusenjuurikäävän ja männynjuurikäävän leviämistä estetään puunkorjuussa. Juurikäävän torjunnassa tulee käyttää käyttäjille ja ympäristölle turvallisia menetelmiä. Puunkorjuussa vältetään kasvamaan jäävän puuston vahingoittamista sekä puuston kasvuolosuhteita heikentäviä maastovaurioita. Lisäksi puutavaran varastoinnissa tulee huolehtia hyönteistuhojen torjunnasta. Metsässä toimitaan riistavahinkojen ehkäisemiseksi. PEFC-vaatimuksen toteutumista mitataan sillä, että vaurioituneiden puiden keskimääräinen osuus on enintään viisi prosenttia kasvamaan jätetyistä kasvatuskelpoisista puista. Lisäksi kivennäismailla kasvatushakkuissa metsäkoneiden aiheuttamien ajourapainaumien keskimääräinen osuus saa olla enintään viisi prosenttia ajourien pituudesta.
Juurikäävän aiheuttama tyvilaho ja männyn tyvitervastaudit ovat havupuiden sienitaudeista haitallisemmat. Metsätuholain nojalla juurikäävän torjunta on monissa tapauksissa pakollista. Velvoite koskee kivennäis- ja turvemaalla toukokuun alun ja marraskuun lopun välillä suoritettavia kasvatus- ja uudistushakkuita juurikäävän leviämisen riskialueilla, joita ovat keskinen ja eteläinen Suomi. Sieni tarttuu kesäaikaisissa hakkuissa itiötartuntana pääasiassa kantopintojen, mutta myös lähelle puun tyveä syntyneiden korjuuvaurioiden kautta. Se leviää juuriyhteyksien välityksellä lähellä kasvaviin puihin.
Vaatimus 8.8 Metsiä ei roskata metsätalouden toimenpiteissä
Metsiä ei saa roskata, eli metsätalouden toimenpiteissä metsiin ei jätetä muovi- tai metallijätteitä eikä vaarallisia jätteitä. Öljyä käyttävissä metsäkoneissa tulee aina olla mukana öljynimeytysmatto onnettomuuksien varalta.
Vaatimuksella pyritään suojelemaan metsiä niin, että metsäluonto pysyy siistinä ja turvallisena kaikille käyttäjille, ekosysteemeille sekä metsien eläimille. Luontoon jätetyt roskat ovat haitallisia ympäristölle, ja saattavat aiheuttaa vakavia vammoja eläimille, jotka voivat syödä vaarallisia roskia tai jäädä niihin kiinni. Erilaisissa koneissa käytettävä öljy on orgaaninen ympäristömyrkky, ja pienikin määrä voi pilata suuren luontoalueen, erityisesti vesistöjä. Öljyvuoto voi olla hyvin merkittävä ja pitkäikäinen haitta esimerkiksi pohjavesialueilla, sillä öljy häviää luonnosta hyvin hitaasti. Eläinten veden- ja lämmöneristyskykyyn öljyllä on erittäin haitallinen vaikutus.
Vaatimus 8.14 Metsätalouden toimenpiteissä jätetään eläviä säästöpuita, kuollutta puuta sekä säästetään sekapuustoa ja tiheikköjä
Säästöpuut ovat eläviä, maamme luontaiseen lajistoon kuuluvia puita. Säästöpuiksi jätetään esimerkiksi petolintujen pesäpuut, järeät katajat, vanhat palokoroiset puut, aiemman puusukupolven järeitä puuyksilöitä, jaloja lehtipuita ja kookkaita haapoja.
PEFC-sertifioinnin asettamat säästö- ja lahopuun vähimmäismäärät takaavat yhä enemmän kolopesijöille soveltuvia pesäpuita. Lahopuuttomille alueille jätettävät tekopökkelöt luovat elinympäristön useille kovakuoriaisille, lahottajasienille ja metsätiaisille. Tiheiköt tarjoavat metsän eläimille suoja- ja pesimäpaikkoja. Sen lisäksi, että säästöpuut ja tiheiköt takaavat metsän eliökunnalle lisää suoja- ja pesimäpaikkoja sekä tukevat metsien monimuotoisuutta, metsiin jätettävät säästöpuut lisäävät myös hiilensidontaa. Toisin kuin PEFC-sertifioinnin vaatimukset, metsälaki ei velvoita jättämään säästöpuita.
Vaatimuksen toteutumiseksi kaikissa hakkuissa on jätettävä pysyvästi keskimäärin vähintään 10 elävää läpimitaltaan ainakin 15 cm puuta ja keskimäärin vähintään 10 kuollutta läpimitaltaan yli 20 cm puuta hehtaarille. Tuore, metsätuhon seurauksena syntynyt vahingoittunut puu voidaan laskea mukaan siten, että vahingoittuneiden, elävien ja kuolleiden säästettävien puiden kokonaismäärä on vähintään 20 kappaletta hehtaarilla. Säästöpuut voidaan keskittää leimikkotasolla, joka voi koostua useista erillisistä metsikkökuvioista.
Mikäli leimikkotasolla ei ole riittävästi kuollutta puuta, tehdään vähintään 2-5 tekopökkelöä hehtaaria kohden erityisesti lehtipuista. Tekopökkelöt tehdään elävistä puista, ei jo valmiiksi kuolleista puista. Monipuolisen lajiston ja riistan elinolosuhteiden turvaamiseksi kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa, kuten hakkuissa, säilytetään tiheikköjä ja sekapuustoisuutta silloin, kun niitä esiintyy luontaisesti kuviolla ja sekapuustoisuus ei vaaranna kasvatettavien puulajien kasvatusta. Säästöpuuryhmien alustoja ei raivata. Säästöpuita ei saa jättää muinaismuistojen päälle, eikä tärkeiden rakenteiden kuten sähkölinjojen välittömään läheisyyteen.
Tutustu Metsäkeskuksen säästöpuutyökaluun täällä. Säästöpuutyökalun avulla on mahdollista suunnitella, minne säästöpuita kannattaisi jättää hakkuissa. Suomen metsäkeskus on tuottanut säästöpuutyökalun yhdessä Itä-Suomen yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa.
Opi lisää säästöpuista alla olevasta opetusvideosta. Videolla tutustutaan säästöpuihin liittyvään PEFC-vaatimukseen ja siihen, miksi säästöpuita on tärkeää jättää. Video on tekstitetty. Kesto 3min 6 sek.
Vaatimus 8.16 Suoluonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemipalveluita ylläpidetään
Soiden luonnontilaisuuden säilyttäminen auttaa hillitsemään kasvihuonekaasupäästöjä torjuen näin ilmastonmuutosta. Pitämällä soiden ympäristöjen reunavyöhykkeet mahdollisimman luonnontilaisina ja rajoittamalla vaihettumisvyöhykkeiden hakkuut poimintahakkuisiin lisätään rakenteeltaan eri-ikäisten puustojen osuutta maisemassa. Esimerkiksi metsäkanalinnut viihtyvät hyvin kangasmetsien ja soiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä. Metsäkanalinnut hyötyvät eri-ikäisten puustojen osuuden kasvusta, sillä kokovaihtelu, tiheysvaihtelu ja runsaana säilyvä varvikko ovat metsäkanalintujen pesinnälle otollista aluetta. Suot sekä vesistöjen reunoilla säilytettävät puustoleiset kaistaleet, joilla ei tehdä suuria metsänhoidon toimenpiteitä voivat myöskin edistää lintujen liikkumista hakkuiden ja muun maankäytön muokkaamassa maisemassa.
PEFC-vaatimuksen mukaisesti luonnontilaisten soiden säilyminen turvataan. Suometsien hoidossa huolehditaan vesiensuojelusta sekä edistetään ilmastoystävällisiä käytäntöjä. Kasvatushakkuissa avosoiden sekä ennallistumaan jätettävien soiden reunaan tulee jättää selkeästi muusta maasta erottuvilla vaihettumisvyöhykkeillä vähintään 10 metriä leveä suojakaista, jolla vain poimintahakkuut on sallittu. Suojakaistalla pensaskerrosta ei saa raivata.
Opi lisää suometsien hoidosta alla olevalta videolta. Video on tekstitetty. Videon kesto 2min 20 sek.
Vaatimus 8.17 Vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa huolehditaan vesiensuojelusta ja luonnonhoidosta
Vesistöihin luokitellaan kuuluvan meret, järvet, lammet, joet ja purot. Puroja ovat myös pienet uomat, jossa on vettä ympäri vuoden ja kalojen kulku on mahdollista. Vesistöjä kunnioittaen tehty metsänhoito tukee vesistöjen hyvinvointia sekä metsäluonnon monimuotoisuutta. Vesiensuojelun pääperiaatteet ovat, että hakkuissa ja metsänhoidossa minimoidaan kiintoaineksen ja ravinteiden huuhtoutuminen ja liikkeelle lähteminen veden mukana. Lisäksi kaapataan liikkeelle lähteneet ravinteet ja hiukkaset vedestä vesiensuojelurakenteiden avulla.
Hakkuiden yhteydessä vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimittaessa huolehditaan vesiensuojelusta ja luonnonhoidosta. Huomioitavana on PEFC-vaatimus suojakaistojen jättämisestä vesistöjen ja lähteiden varteen, jonka tarkoituksena on sitoa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta, luoda varjostusta vesistöjen ympärille sekä turvata vesistöjen monimuotoisuutta. Suojakaistan leveys on keskimäärin vähintään 10 metriä, mutta kaikkialla vähintään 5 metriä. Suojakaistalla saa tehdä vain poimintahakkuita, joissa säilytetään monipuolisesti erikokoista puustoa lehtipuustoa suosien. Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään. Vesistöjen rannoille suositaan jätettäväksi lehtipuita, jotka varjostavat ja viilentävät vettä, josta esimerkiksi vesistöissä elävät kalat pitävät. Suojakaistalle jätetty puusto myös ruokkii karikkeellaan vesiekosysteemiä. Välttämällä latvusmassan jättämistä suojakaistalle voidaan vähentää hakkuutähteistä vapautuneiden ravinteiden aiheuttamaa kuormitusta vesistöissä.
Vesistöjen läheisyydessä työskennellessä tulee ottaa huomioon, että veden kulku-uoma ei saa merkittävästi vaurioitua tai muuttua ylityksissä, eikä ajouriin saa muodostua vettä johtavia painanteita. Veden kulku-uoman kunnosta huolehdittaessa kalojen kulkureitit pysyvät kulkukelpoisina ja pidetään huolta veden luonnollisista kulkusuunnista. Uudistusaloilla, joilta johdetaan vettä laskuojaan, tulee toteuttaa tarkoituksenmukaiset vesiensuojelutoimenpiteet.
Opi lisää vesistöjen ja pienvesien läheisyydessä toimimisesta. Videolla tutustutaan PEFC-vaatimuksiin jotka liittyvät suojakaistoihin ja vesistöjen suojeluun. Videolta opit myös, miksi on tärkeää jättää suojakaistoja ja miten ne suojelevat vesistöjä. Video on tekstitetty. Kesto 2 min 52 sek.
Vaatimus 8.19 Jokamiehenoikeudet turvataan ja ulkoilureittien kulkukelpoisuus varmistetaan
Metsissä liikkuminen, oleskelu ja luonnontuotteiden keruu tulee olla mahdollista jokamiehen oikeuksien puitteissa.
Hakkuiden yhteydessä ulkoilureittien kulkukelpoisuutta ylläpidetään niin, että ulkoilureiteille ei saa jättää latvusmassaa, eikä muutakaan hakkuutähdettä. Lisäksi on varmistettava, että ulkoilureitistön kiinteät rakenteet eivät vaurioidu. Ulkoilureitit rajataan toimenpiteiden ulkopuolelle, mikä takaa sen, että reitistöä voi hyödyntää virkistyskäyttöön ja reitistön kiinteät rakenteet säilyvät käyttökelpoisina metsänhoidon toimenpiteistä huolimatta. Ulkoilureitistöjen kiinteitä rakenteita ovat esimerkiksi laavut, tulipaikat ja pitkospuut.
Lue lisää aiheesta sivun lähteistä
Metsänviljelyyn tähtäävä uudishakkuu, Metsänhoidon suositukset, Tapio
Metsäalan sanastoa, Puuhuolto.fi